Dynaamisista vaikutuksista

Pitkästä aikaa.

Luin kollegan tekstiä, jossa kuvataan potilaan erilaisia sisäisiä prosesseja, jotka aiheuttavat sitten havaitunlaista käyttäytymistä. Tässä ei ole mitään kovin vierasta - monet (joskaan eivät useimmat) kollegat kirjoittavat näitä runollisia näkemyksiä ihmisen psykodynamiikasta, koska se on yksi psykologien erityisosaamisalueista. Muinoin sitä tekivät psykiatritkin, mutta nykyään he toimivat lääkärimäisemmin, ja toteavat oireita, diagnooseja sekä hoidon tehoamisen merkkejä.

Psykodynaamisesta näkökulmasta ihmisestä kirjoitetaan esimerkiksi, että hänellä on sisäistä painetta, ja hän kanavoi tämän saavutusten tavoitteluun. Tai, että hän kokee jäävänsä vaille jotakin tunneperäistä, ja muuttaa tämän konkreettiseksi vaillejäämiseksi, vaikkapa olemalla työtön ja rahaton. Tai että hänen seksuaalisuutensa on hänelle itselleen liian voimakas ja vaikeasti käsiteltävä asia kohdattavaksi, ja sen vuoksi hän näännyttää ruumistaan - voittaakseen tämän seksuaalisen palon.

Tämähän on hienoa ja runollista. Mutta millä perusteella tällaista väitetään jostakin yksittäisestä ihmisestä?

Onko tämä sisäinen paine, seksuaalisuuden pelko tai vaillejäämisen kokemus todettavissa jollakin suorallakin tavalla?

Mitä seurauksia on sillä, että ihmiselle itselleen - ja monenlaisille virallisille tahoille jotka ovat mukana hänen elämästään päättämässä - kerrotaan tällaisia tarinoita hänestä itsestään, joihin hänellä ei ole sananvaltaa? Nimittäin, näitä tulkintoja ei voi potilas itse kiistää. Hän voi ne vahvistaa, mutta silläkään ei ole varsinaista merkitystä.

Tällaisessa psykodynaamisessa tarinoinnissa keksitään pieni sijaistoimija ihmisen pään sisälle, joka vetelee naruista, ihmisen itsensä nytkiessä mukana. Vastuu ihmisen toiminnasta ei ole kenelläkään, eikä missään. Tiedostamatonta ei voi maanitella, sille ei voi puhua järkeä eikä sitä voi uhkailla tai pakottaa. Tällaiset toimet kohdistuisivat ihmiseen itseensä - siihen tietoiseen persoonaan, jonka kanssa olemme tekemisissä. Toisaalta taas tämän tietoisen persoonan kanssa puhuminen ei johda mihinkään, koska eihän tiedostamaton välitä siitä, vaan ohjailee toimintaa hämärin, vertauskuvien varassa toimivin periaattein.

Minusta tällainen tarinointi on mielenkiintoista luettavaa, mutta terveydenhuollon toimintana epäonnistunutta. Se ei auta potilasta eikä häntä hoitavia ihmisiä missään päätöksessä tai toimessa. Se ei auta potilasta itseään tekemään valintoja tai aloitteita jotka veisivät hänen tilannettaan johonkin suuntaan. Se ei anna mitään hyödyllistä tietoa millekään viranomaiselle, jonka pitäisi tehdä päätöksiä virkavastuulla potilaan asioista.

Rob Whitleyn artikkelissa (Whitley, 2008) verrataan psykiatriaa ja uskontoa keskenään kekseliäästi joskaan ei täysin oikeudenmukaisesti, ja em. kertomukset muistuttavatkin mielestäni enemmän uskonnollista selitystä kuin luonnontieteellistä, tai muuten yhteisesti havaittavilla perusteilla annettua.

Lähteet: Whitley R. (2008). Is psychiatry a religion?. Journal of the Royal Society of Medicine, 101(12), 579-82. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2625374/ (02.01.2018)

Suljettu talous

Laitoksen pitää perustella olemassaolonsa. Jos laitos on sitä varten, että sinne suljetaan ihmisiä jotka tuottavat ongelmia, laitos on ongelmissa kun ongelmat lakkaavat.

Pari viikkoa voi mennä ensin varsin mukavasti vaikka onkin lukkojen takana ja tuntemattomat ihmiset käyvät komentelemassa ja määräilemässä milloin mistäkin - ei saa katsoa televisiota juuri nyt tai ei juuri tuota ohjelmaa, on laitettava tämä eikä tuo vaate...

... "ei saa pelata kännykällä"
 -> "ei saa vaellella käytävällä ja vaatia huomiota työntekijöiltä"
 -> "ei, et pääse ulos" - "ai mikset, no et ole siinä voinnissa [/eikä huvita lähteä nyt pihalle sinua vahtimaan]"
 -> "ai miten niin voisitko sitten saada kännykän takaisin, no et voi - siksi kun [/minä sanon/] et ole _s_i_i_n_ä_  _v_o_i_n_n_i_s_s_a_  YMMÄRRÄTKÖ SINÄ?!"
 -> "täytyy varmaan lisätä lääkitystä kun tuo on / a) niin levoton ja vaativa / b) niin vetämätön ja masentuneen oloinen..."

Aamiainen * lääkkeet * lounas * hiljainen tunti * päivällinen menetkö omaan huoneeseen ettet vaeltele täällä käytävillä * iltapala ei enää tähän aikaan mennä ulos * iltalääke omaan huoneeseen että muut voivat nukkua * yöhoitaja ei ehdi tällaisiin nyt vastailemaan, menetkö omaan huoneeseen että muut voivat nukkua * huomenta nyt ylös ja aamiaiselle, ei koko päivää voi maata sängyssä *

"Ruokaa ei saa ottaa noin paljon." 
"Miksi otat ruokaa noin vähän?"
"Ei ruokaa saa syödä noin nopeasti."
"Hidastelet ruoan kanssa liikaa."
"Vielä EI saa tulla syömään!"
"Et tullut ajoissa syömään, nyt joudut odottamaan seuraavaa ruokaa."

-!

Kun mitta tulee täyteen, pääsevät laitoksen työntekijät käyttämään turvakeinoja eli painamista lattiaan porukalla, käärimistä mattoon, vaatteiden riisumista ja vaihtamista takaa avonaiseen sairaalapaitaan, injektiota rauhoittavalla lääkkeellä, viemistä eristyskoppiin jossa voi huvitella viskelemällä käymälän virkaa toimittavaa ämpäriä.
Nyt on todistettu että laitosasukki, vaikka aluksi teeskentelikin rauhallista, tarvitsee nyt pitkää laitosjaksoa koska on aggressiivinen ja vaativa, arvaamaton, levoton, ei sopeudu rajoihin joita hänelle asetetaan eikä pysty tulemaan toimeen strukturoimattomassa ympäristössä.

Pariin kuukauteen ei siis tarvitse pelätä että käyttöaste alkaa näyttää liian matalalta ja alettaisiin suunnitella henkilökunnan vähentämistä tai osaston sulkua. Tai muuttamista avohoidoksi - "herra paratkoon, eihän näitä voi päästää kadulle ihmisten sekaan!" .

En muista tavanneeni laitostyöntekijöissä ketään joka olisi suhtautunut myötätuntoisesti laitosasukkiin. Jos se on hankala, työntekijä kiroaa, ja jos rauhallinen, työntekijä väheksyy.

Joskus toiste voin kirjoittaa jotakin myönteistä laitoksista. Nämä ovat hetken lapsia, nämä tekstit.

Arvoitus! Mikä tämä on: jos haluat sinne, olet terve etkä pääse, ja jos et halua, olet sairas ja joudut sinne...

Psykologien työllisyystilanne näyttää nykyään aika hyvältä. Myös psykiatrialle pääsisi vakituiseen toimeen kun vain hakisi ja ottaisi paikan vastaan. Työntekijöistä on pulaa. Pohdin, lähtisinkö tämän lääketieteelliseksi erikoisalaksikin, jostakin syystä, kutsutun sosiaalisen puhtaanapidon maailmaan vielä pidemmäksi aikaa (nyt sijaisuuksia 4 vuoden ajalta) ja sitoutuneena siihen ja sen ihmis- ja perusoikeusnäkemyksiin.

Tein tietysti pohdinnoistani taulukon. Uskon että hakemisen puolesta on ainakin 10 hyvää syytä, mutta keksin vain kahdeksan. Vastapainoa tuli enemmän...

MIKSI HAKISIN PSYKIATRIALLE VAKITUISEEN TYÖHÖN?	MIKSI EN HAKISI PSYKIATRIALLE VAKITUISEEN TYÖHÖN?
1) varma kuukausipalkka ~3300 €	muut mielenkiintoiset tulonlähteet ja työt loppuisivat; olen panostanut niihin - menisikö se nyt hukkaan?
2) tekemistä päiväajoiksi	kodin-, tilan- ja eläinten hoito kärsii
3) ammattitaidon hyödyntämiseksi	syventyminen, jatko-opinnot ja tieteellinen työ jäisivät (ehkä ei kokonaan? mutta tutkimusalana psykiatria ei oikein innosta)
4) tutkimukset ovat OK hommaa, interventioita ja supportiota voi harjoitella ja itseään niissä kehittää	potilaiden "hoitaminen" ilman aihe- ja aikarajausta ei ole alaani - en halua kuunnella kurjuutta tai jutella niitä näitä kuukausien ja vuosien ajan koska se ei ole itselle hyväksi
5) työpaikka sopivan lähellä vaikka pyörällä kulkea	koko elämä kuluu Harjavallassa
6) työilmapiiri OK, työnteon fiilis useimmilla eteenpäin pyrkivä ja vastuullinen	mielenkiinnon kohteet ja näkemykset eroavat, henkinen yksinäisyys
7) työstä on tod.näk. hyötyä	työaika ei kulu kovin tehokkaasti
8) kenties voi päästä kehittämään toimintaa	organisaatio on luutunut eikä mitään muutokseen pakottavaa ole näköpiirissä (ja sote-uudistus!?)
9) ?	psykiatria seisoo savijaloilla, en halua tukea alan kivikautisia huonosti perusteltuja näkemyksiä ja toimintatapoja
10) ?	toimistotyöaika on tappavaa, ahdistavaa, turhaa kellon mukaan elämistä olennaisten asioiden kustannuksella